torstai 2. elokuuta 2012

Mokkapala-muffinssit

Yhteishyvä-lehdestä napattu todella herkullinen muffinssiohje. Kuvassa esitelty kahdella eri kuorrutteella.  Ohjeesta tulee 12kpl normaalikokoisia muffinsseja tai minimuffinssipellillä tehtynä 24kpl.  Itse teen nämä käyttäen apuna niin muffinssipeltiä kuin paperivuokiakin, silloin muffinsseista tulee tarpeeksi korkeita ja näyttäviä. 

Taikina:

100g voita
2 kananmunaa
2dl sokeria
3½dl vehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl maitoa

1. Sulata voi kattilassa, ja nosta jäähtymään.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Siivilöi kuivat aineen munasokerivaahdon joukkoon
5. Kaada vuorotellen jäähtynyt voi ja maito samalla sekoitellen. Kääntele varovaisesti tasaiseksi taikinaksi. Älä vatkaa.
6. Annostele taikina muffinssivuokiin. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.
7. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Kuorrutus:
Jos haluat pursottaa kuorrutteen muffinssien päälle, tee kuorrutetta kaksinkertainen määrä. Jos taas levität kuorrutteen tasaisesti muffinssien päälle, riittää pelkästään yksinkertainen kuorrute määrä.

Ruskea kuorrutus:

1rkl kaakaojauhetta
2dl tomusokeria
2rkl vahvaa kahvia
50g pehmeää voita

1. Siivilöi kaakaojauhe ja tomusokeri.
2. Sekoita joukkoon rasva ja kahvi.
3. Sekoita kuorrutetta niin kauan, että saat kuorrutteesta kiiltävän sekä tasaisen.
4. Laita kuorrute pursotinpussiin, jossa on iso tähtityllä.
5. Pursota kuorrute kauniisti muffinssien päälle ja viimeistele halutessasi strösseleillä.

(Vinkki: Valkoisen kuorrutuksen halutessasi korvaa kaakaojauhe tomusokerin määrää lisäämällä. Vaaleanpunaisen kuorrutuksen saat korvaamalla tomusokerin ja kaakaon mansikanmakuisella tomusokerilla. )


 
 
 

7 kommenttia:

  1. Kauniita muffinseja ja varmaan hyviä! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla Puustipirtistä ja heti löytyi nämä ihanat minimuffinit, joita on pakko tehdä :)

    VastaaPoista
  3. Tehtiin kaverin kanssa ja Nam oli hyviä :)

    VastaaPoista
  4. Lapsen kanssa etsittiin ohjetta ja tähän päädyttiin.

    VastaaPoista
  5. Etsin juuri tällaista ohjetta, kiitos, täytyypä koittaa! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Viestit näytetään hyväksymiseni jälkeen. Joten älä ihmettele, minne kommenttisi katosi, se tulee näkyviin vähän ajan kuluttua :)!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...